Kelloneuvos syntyi Jesse Haapsaaren kelloharrastuksen innoittamana

Kelloneuvos perustettiin vuonna 2016. Ajatus yrityksen perustamiseen lähti Jesse Haapsaaren omasta kelloharrastuksesta ja innostuksesta kelloihin. Muutama vuosi sitten Suomessa ei ollut vielä montaa käytettyjen arvokellojen kauppiasta, joten oli hyvä hetki perustaa siihen erikoistunut yritys.

Aluksi Kelloneuvos oli Jesselle sivutoiminen työ, mutta nykyään hänen harrastuksensa on muuttunut kokopäiväiseksi yritystoiminnaksi. Ansaittu luotettavan kauppiaan maine, vakiintunut asiakaskunta sekä vauhdilla kasvava varasto ovat mahdollistaneet sen.

Jesse Haapsaari

Asiakkaiden tyytyväisyys määrittää onnistuneet kaupat

Kelloneuvos on rehti ja maanläheinen yritys. Jesselle on tärkeää vastata nopeasti asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden yhteydenottoihin. Hän haluaa löytää asiakkaalle aina mahdollisimman hyvän ja joustavan tavan tehdä kaupat.

Sujuvan asiakaspalvelun lisäksi Jesse on saanut vuosien varrella asiakkailta paljon kiitosta kellovalikoiman monipuolisuudesta. Hän haluaa aina pitää valikoimassa myös erikoisuuksia, koska hän mieltää itsensä edelleen myös kelloharrastajaksi eikä pelkäksi kellokauppiaaksi.  Joskus asiakkaat haluavat tulla katsomaan Kelloneuvoksen kelloja juuri niiden erikoisuuksien vuoksi.

”Noin kolmenkymmenen kellokaupan kokemuksella Kelloneuvoksen Jessen kanssa, voin sanoa, että homma on ollut aina reilua, jämptiä ja luotettavaa. Hardcore-kelloharrastajana tarjoan usein vaihtokelloa ja parasta on, että Jesseltä en muista koskaan kuulleeni miten hankala, väärän värinen tai kokoinen vaihtokelloni on.  

Tämä viestii minulle paitsi asiakkaan arvostuksesta ja kunnioituksesta, myös ennen kaikkea kauppiaan ammattitaidosta sekä terveestä itseluottamuksesta omaan myyntitaitoon. Oletpa ostamassa ensimmäistä arvokelloa tai sitten tekemässä viidettäsataa kelloflippiä, niin voin omasta kokemuksestani suositella varauksetta Jesseä ja Kelloneuvosta!” -Jyri

Myynnissä olevien arvokellojen laadusta pidetään hyvää huolta

Jesselle arvokellojen laatu on tärkeä asia. Hän tarkastaa kaikki kellot ennen kuin ne tulevat myyntiin. Kellojen on oltava siinä kunnossa, että ne voi myydä hyvillä mielin eteenpäin.

Kelloista tarkistetaan aina ensin ulkonäkö ja yleiskunto: kaikki pienet kulumat, rannekkeen naarmut tai kellon rungon naarmut. Sen jälkeen tarkistetaan, että koneisto on kunnossa ja käy kuten kuuluu.

Jos kello täytyy huoltaa, se toimitetaan merkille sopivaan huoltopisteeseen. Normaalisti kellon huollossa menee on noin 4-6 viikkoa. Jos kello vaatii merkkinsä puolesta tehdashuoltoa, se lähetetään miltei aina merkin omalle tehtaalle Sveitsiin. Silloin huoltoaika voi helposti venyä jopa 3-4 kuukauteen. Huollossa kello puretaan osiin, osat pestään sekä puhdistetaan ja lopulta kello kootaan uudelleen, koneisto öljytään, tiivisteet vaihdetaan ja kellon käynti hiotaan tarkaksi. On hyvä muistaa, että mekaaninen kello vaatii huoltoa tietyin määräajoin, jotta se pysyy kunnossa.

Laadukas arvokello on hyvä sijoitus, joka oikein pidettynä ja huollettuna säilyttää arvonsa sekä kestää käytössä isältä pojalle.

Kelloneuvos toimisto

Usein kysytyt kysymykset

Hintaan vaikuttavat merkin lisäksi kellon saatavuus, asiakkaiden kiinnostus kelloa kohtaan sekä kellon kunto.

Rolex-kellon hinta on usein käytettynä kalliimpi kuin uutena, koska Rolex-kelloja on miltei mahdoton saada uutena. Rolexin halutuimpia Sport-malleja joutuu jonottamaan vuosia, ja ylipäätään edes jonoon pääseminen on tänä päivänä lähes mahdotonta.

Myymme pääasiassa miesten kelloja, koska niillä on suurempi kysyntä. Naiset ovat nykyään tottuneet käyttämään yhä suurempia kelloja, joten useat miesten kellot sopivat hyvin myös naisille. Välillä myynnissä on myös naisille suunnattuja kelloja.

Kelloneuvos tarkistaa kaikki myynnissä olevat kellot tarkasti ennen myyntiin laittamista. Mikäli jotain puutteita ilmenee, viedään se kellosepän katsottavaksi. Tarpeen vaatiessa kello jää kellosepälle huoltoon ennen myyntiin laittamista.

Kaupat voidaan tehdä joko postitse, paikan päällä toimistollamme tai joustavasti myös muualla.

Turun keskustassa Eerikinkadulla.

Kelloneuvoksen valikoima vaihtelee, mutta pääasiallisesti aina on tarjolla Omega- , Rolex- , Panerai- , TAG Heuer- , Breitling- , Tudor- , Zenith- , Cartier- , Hublot- , IWC- , Jaeger-LeCoultre- , Oris-  ja Ulysse Nardin -kelloja.

Asiakaspalautteet

Kelloneuvoksen Jessen kanssa useampi kauppa takana vuosien ajalta ja aina on kaikki sujunut mutkattomasti neuvotteluista, tarjouksiin ja toimituksiin. Lämpimät suosittelut!

Niko

Sanansa mittainen rehti kauppias, jonka kanssa on aina mukava tehdä kauppaa!

Tedi

Jessen ja Kelloneuvoksen kanssa olen pärjännyt aina, oli sitten kyse kellon ostosta tai omansa myynnistä. Voin suositella.

Aku

Todella luotettava kauppias, kellot ovat aina vastanneet kuvausta, samoin niiden toimitus on ollut nopeaa. Useamman kellon häneltä ostaneensa suosittelen lämpimästi!

Reima Mäkinen

Kelloneuvoksen kanssa on ollut ilo tehdä kauppaa jo useamman vuoden ajan. Palvelu on aina ollut ensiluokkaista, ystävällistä ja nopeaa. Voin varauksetta suositella Kelloneuvosta, tulen varmasti asioimaan jatkossakin ko. toimijan kanssa.

Antti Lievonen

Olen käyttänyt Kelloneuvoksen palveluja jo useamman vuoden ajan ja kaikki on pelannut hienosti. Tarjouspyyntöihin vastataan nopeasti ja asiallisesti. Ja yleensä hinta on heti kohdallaan. Voi suositella Kelloneuvosta kaikille kelloista kiinnostuneille harrastajille.

Markus

Suomen paras käytettyjen arvokellojen kauppa hands down. Kaupankäynti on rentoa. Joka ikisestä pennistä ei väännetä ja paketit tulee lentäen perille. Vanha kello meni välissä ja nyt on planeetan siistein kello ranteessa. Kiitos Jesse!

Marko

Kelloneuvoksen kanssa on tehty vuosien varrella useita kauppoja ja useimmiten järkevään lopputulokseen olemme päätyneet. Jessen kanssa homma toimii helposti ja nopeasti, joustavuutta on löytynyt. Valikoima on laajentunut huomattavasti nyttemmin ja erikoisuuksiakin löytyy. Olen touhunnut itse 25 vuotta kellokuvioissa ja suosittelen Jesseä vilpittömästi: luotettavaa ja reilua kauppaa!

Jyrki Salminen

Kelloneuvos on noussut nopeasti arvokelloharrastajien arvostamaksi toimijaksi Suomessa. Siihen on syynsä. Jesse, mies Kelloneuvoksen takana on erittäin luotettava ja pidetty persoona. Itse olen henkilökohtaisesti asioinut Jessen kanssa useita kertoja ja asiat ovat aina hoituneet viimeisen päälle. Vuosien varrella Jessestä on muodostunut minulle enemmän ystävä, kun kaupallinen toimija.

Lassi

Noin kolmenkymmenen kellokaupan kokemuksella Kelloneuvoksen Jessen kanssa, voin sanoa että homma on ollut aina reilua, jämptiä ja luotettavaa. Hardcorekelloharrastajana tarjoan usein vaihtokelloa ja parasta on, että Jesseltä en muista koskaan kuulleeni miten hankala, väärän värinen tai kokoinen vaihtokelloni on. Tämä viestii minulle paitsi asiakkaan arvostuksesta ja kunnioituksesta, myös ennenkaikkea kauppiaan ammattitaidosta sekä terveestä itseluottamuksesta omaan myyntitaitoon. Oletpa ostamassa ensimmäistä arvokelloa tai sitten tekemässä viidettäsataa kelloflippiä, niin voin omasta kokemuksestani suositella varauksetta Jesseä ja Kelloneuvosta!

Jyri

× Ota yhteyttä